Posts filed under ‘globaali vastuu




Globaali Helsinki, osa II

Blogikulttuuri nostaa esiin erään ikävän ilmiön, nimittäin sen että kommenttipalstoilla äänekkäimmät keskustelijat ovat usein asenteiltaan hyvin vastenmielistä porukkaa. Kyse ei luultavasti ole siitä, että tällaiset porukat olisivat kovin isoja, vaan pikemmin siitä että nettikeskustelu nimimerkkimahdollisuuksineen tarjoaa heille kätevän foorumin päästä huutelemaan poliittisesti epäkorrekteiksi koettuja mielipiteitä ”puun takaa”.

Tyypillinen esimerkki on maahanmuutto ja maahanmuuttajiin liittyvät rasistiset heitot. Voi todella sanoa, ettei maahanmuuttajia käy kateeksi. Tullaan Suomeen, väännetään paskaduunia joka suomalaisille ei kelpaa, kuten paistetaan pizzoja pubien sulkemisajan jälkeen humalaisille, ja sitten saa vielä päälle kuunnella pään aukomista siitä, että viette työpaikat.

Luutuneet asenteet ovat kuitenkin vain maahanmuuttokeskustelun ongelmien yksi puoli. Keskeistä on, että keskustelua maahanmuutosta käydään jatkuvasti harhaanjohtavan kysymyksenasettelun puitteissa. Tämä kysymys kuuluu ”olisiko meidän otettava enemmän maahanmuuttajia?”. Tässä konservatiiviset siniristilippuilijat vastaavat että ei pitäisi, kuvitellen että rajoja voisi pistää noin vaan kiinni. Edistykselliset taas vastaavat, että Suomeen täytyy haalia lisää ulkomaista työvoimaa, sellaisten syiden takia kuten työvoimapula ja huoltosuhde.

Ensimmäinen vastaus on tyhmä. Jälkimmäinen taas perustuu haluun poimia kehitysmaista näiden köyhien maiden rahoilla koulutetut työntekijät kasvattamaan Suomen kansantalouspottia, samalla pitäen huolen siitä että työvoimasta on sen verran ylitarjontaa ettei työvoima vahingossakaan pääse parantamaan neuvotteluasemaansa. Tuotetaan työnantajille työvoimaa, jotta työnantajat pääsisivät sanelemaan työn ehdot. On traagista, jos joudumme käymään keskustelua näiden annettujen vaihtoehtojen puitteissa, jotka voisi henkilöidä Rajamäki vs Thors -valinnaksi.

Sekä rajojen laittaminen kiinni että sopivien maahanmuuttajien poiminta ovat vastuuttomia ajatuksia. Ne eivät myöskään perustu kovin realistiseen käsitykseen maailmanmenosta. Asia on kuitenkin niin, että ihmiset liikkuvat, sanoi jokin byrokraattinen voima mitä tahansa. Ihmiset liikkuvat, ja ovat aina liikkuneet, etsiäkseen hieman parempaa toimeentuloa itselleen ja perheelleen – tämä on aivan luonnollista.

Tänä päivänä ihmisiä erityisesti ajavat liikkeelle rikkaiden maiden yhtiövetoinen kauppapolitiikka, joka kurjistaa erityisesti kehitysmaiden maaseutua valtavasti, ilmastonmuutoksen vaikutukset ja vastaavat globaalit ilmiöt. Nämähän eivät ole lähtijöiden aikaansaamia asioita. Toisaalta ihmisiä ajaa liikkeelle myös seikkailunhalu – halu katsoa maailmaa, kokea erilaisia asioita, elää toisin kuin isä ja isoisä. On äärimmäisen ikävää, että juuri näitä ihmisiä halutaan rangaista. Lännen opetus muulle maailmalle: pysykää traditionaalisissa elämän malleissa, älkää etsikö uutta.

Vakavasti ajatellen vaihtoehtoja on kaksi: sopeudutaan siihen, että olemassaolevat olosuhteet lisäävät siirtolaisuutta entisestään ja yritetään löytää elämisen tapoja, jotka sopivat tähän. Toinen vaihtoehto on laittaa rajoja kiinni. Tämä on myös ”rusinat pullasta” -maahanmuuttopolitiikan ydin: suurin osa potentiaalisista tulijoista ei kuitenkaan kelpaa työvoiman valikoijille, joten heihin kohdistuvat samat kontrollimuodot kuin mitä rajojen sulkijat ehdottavat. Tällöin sidomme itsemme puolifasistiseen projektiin, jossa ihmiset kuolevat rajoille, EU ylläpitää valtavia vankilamaisia siirtolaissäiliöitä paitsi Euroopassa, myös Afrikan puolella jne. Samaan aikaan laittomat siirtolaiset lisääntyvät ja luovat entistä enemmän maanalaisia yhteiskuntia Euroopan sisällä. Yhteiskunnat valuvat todella pelottavalle tielle.

Kasvaviin siirtolaismääriin sopeutuminen ei ole tietenkään helppoa. Tuloksena on varmasti laskevaa toimeentuloa joillekuille, kulttuurien yhteentörmäyksiä, ja tyytymättömyyttä. Vaihtoehtona se on kuitenkin huomattavasti parempi kuin pään pistäminen pensaaseen. Ainakaan sen ei pitäisi päästä yllättämään, että kohta Helsingissä esimerkiksi nuorisosta neljäsosa on maahanmuuttajia. Kaupungin toimintoja olisi vakavasti mietittävä tästä näkökulmasta.

Ja jos joku nyt on sitä mieltä, että siirtolaisuutta pitäisi olla vähemmän, kehotan pikaisesti liittymään Euroopan ja Afrikan välisiä EPA-kauppasopimuksia vastustavaan kampanjaan sekä Maan ystävien ilmastokampanjaan.

Mainokset

11 kommenttia lokakuu 9, 2008

Kaupunki jakaa kaupallista propagandaa

Eräs asia, josta puhutaan – ja pitäisi puhua enemmänkin – kunnallisvaalien yhteydessä, ovat julkiset hankinnat. Kuten ehdin jo aiemmin todeta, niitä varten tulisi kehittää reilusti tiukemmat kriteerit. Tähän on kuitenkin lisättävä toinenkin tapa, jolla kaupunki voi käyttää valtaa yrityksiin päin. Nimittäin se, mitä ja kenen tuottamaa materiaalia kaupunki jakaa ilmaiseksi.

Nyt seuraa sitten taas sitä perheenisän valitusta. Nimittäin olen ollut aika lailla yllättynyt siitä, miten paljon Helsingin kaupungin terveystoimi, tässä tapauksessa neuvola, jakaa asiakkailleen yritysten tuottamia esitteitä ja oppaita, siis käytännössä mainoksia. Osa näistä on näennäisesti opaskirjoja esimerkiksi vauvan ruokintaan, osa erilaisia ”lahjoja” – enemmän tai vähemmän ilmeistä piilomainontaa.

Erityisen näkyvä yritys tässä on Nestlé. Jokainen maailmanmenoa seurannut tuntee varmasti Nestlé-yhtiön historian. Firmahan on onnistunut tietoisesti tappamaan kehitysmaissa useita miljoonia lapsia markkinoimalla veteen sekoitettavaa äidinmaidonkorviketta, väittäen sen olevan lapsille rintamaitoa parempaa. Likainen vesi, jota pienten lasten ei missään tapauksessa tulisi juoda, on aiheuttanut sitten tappavia tauteja. Firma on ollut toimintansa seurauksista täysin tietoinen. Sama markkinointi jatkuu edelleen, vain PR-toiminta on kehittynyt.

Tästä seuraa kolme kysymystä: 1) Onko Helsingin kaupungin tehtävä jakaa ylipäänsä yritysten materiaalia? 2) Miten Nestlén kaltaisiin yrityksiin tulisi suhtautua? 3) Mitä tämä tarkoittaa helsinkiläisen lapsiperheen näkökulmasta?

Ensimmäiseen kysymykseen oma vastaukseni on, että en ymmärrä miksi olisi. Terveystoimella on velvollisuuksia jakaa asiallista tietoa. On sietämätöntä, jos tätä vastuuta kierretään käytännössä ulkoistamalla tehtävä yrityksille. Mikään liberaali ”eihän sitä materiaalia ole pakko ottaa vastaan” – kiertely ei muuta tilannetta: materiaalia jaetaan terveydenhuollon auktoriteerilla. Yritin kerran kysyä terveystoimesta heidän linjanvetoaan asiaan liittyen. Vastaus oli sellainen kiertely, ettei siitä paljon tolkkua saanut.

Toisen kysymyksen kohdalla vastaus vaikuttaa selvältä. Helsingin kaupungin tulisi olla sitoutunut keskeisiin kansainvälisiin standardeihin eikä tehdä yhteistyötä näitä rikkovien yritysten kanssa. Lastenruoan ja korvikkeiden harhaanjohtavan markkinoinnin osalta tällainen standardi on olemassa. Sen rikkomukset ovat hyvin dokumentoituja. Olisi aivan vaivatonta määritellä, että kaupunki tekee yhteistyötä vain niiden yritysten kanssa, jotka noudattavat tätä sopimusta. (Sopimusta rikkovia yrityksiä ovat Nestlén lisäksi mm Danone ja Heinz).

Kolmas kysymys palauttaa pohtimaan terveystoimen vastuuta helsinkiläisille. Kun on dokumentoitu kerta toisensa jälkeen, että Nestlé on valmis asettamaan omat voittonsa lasten terveyden ja jopa hengen edelle, miksi helsinkiläisten vanhempien tulisi luottaa yritykseen? Neuvola jakaa esimerkiksi Nestlén opasta vauvan ruokintaan. Kenenkään ei tulisi luottaa tällaiseen oppaaseen. On ilmeistä, että Nestlén kaltaiset yritykset suunnittelevat tiedotustoimintaansa ainoastaan voittojensa näkökulmasta. Ei ole vaikeaa arvata, mikä yrityksen suositus on, jos vaikkapa lapsen kannalta olisi parempi jättää nauttimatta tuotteita, joissa Nestlé on markkinajohtaja.

Sanottakoon loppuun kuitenkin että itse neuvolahenkilökunnasta ja palvelusta on pelkkää hyvää sanottavaa. Neuvolan työntekijät eivät myöskään päätä materiaalin jakamisesta. Asiasta pitäisi olla periaatteellinen päätös.

11 kommenttia lokakuu 3, 2008

Globaali Helsinki, osa I

Kuten jo blogini ensimmäisessä entryssä totesin, taustani sekä tutkijana että yhteiskunnallisena toimijana on globalisaatio- ja kehitysmaakysymyksissä. En ole varma olisinko välttämättä edes ehdolla, ellen uskoisi että kaupunkitason kysymyksillä on kovastikin tekemistä huomattavasti laajempien ilmiöiden kanssa. Helsinki tai Suomi eivät ole lasikuvun alle eristäytyneitä saarekkeita, vaikka sitä ei tietysti suomalaisesta politiikasta aina helposti huomaakaan.

Mutta mitä sellainen abstrakti käsite kuin ”globaali vastuu” voisi tarkoittaa suhteutettuna Helsingin kaupungin päätöksentekoon? Ajattelun lähtökohdaksi voi ottaa Kepan perussympaattisen Äänestä kuntasi reiluksi-kampanjan, jonka ilmeinen tarkoitus on sitouttaa ehdokkaita globaalivastuun minimiagendaan. Tähän minimiagendaan kuuluu mm reilun kaupan ensisijaisuus julkisissa hankinnoissa.

Asia onkin niin, että julkisten hankintojen kriteereihin on erittäin tarpeellista kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Ihmisten riistäminen kun on kaikin tavoin epämiellyttävä ilmiö. Reilun kaupan sertifikaatti on kuitenkin vain yksi sertifikaatti, kuten globbaritkin toki toteavat. Olisikin tärkeää luoda kattava järjestelmä, jossa määriteltäisiin kaikki sertifikaatit, joiden vaatimiseen kaupunki on sitoutunut. Näitä voisivat olla esim. erilaisten työelämän normien sekä ympäristönormien toteutumiseen liittyvät sertifioinnit. Järjestelmän luominen edellyttää siis, että kaupunki määrittelee, minkä tuotteiden osalta se vaatii ja mitä kriteerejä – siis sitä kuuluisaa poliittista keskustelua.

Käytännössä eri hankintoja tehtäessä katsottaisiin, ollaanko hankkimassa tuotetta jonka hankinnoissa kaupunki on sitoutunut tiettyihin kriteereihin. Esimerkiksi kouluun pulpetteja hankittaessa voitaisiin todeta, että puutavaran osalta kaupunki on sitoutunut tiettyihin ympäristökriteereihin ja rajata hankinnat näihin kriteereihin sitoutuneisiin firmoihin. Joidenkin toisten tuotteiden kohdalta taas todettaisiin, ettei kyseiselle tuotteelle ole olemassa vaatimuksia.

Työlästä? Kyllä. Byrokraattista? Sitäkin. Olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää luoda tällainen kattava kohtuullisen suuren kaupungin hankintojen periaatteellinen kriteeristö. Tämä olisi olennaista paitsi hankintojen konkreettisten vaikutusten, ennen kaikkea tämän kriteeristön luomisen välillisten vaikutusten vuoksi. Toisin sanoen, kun joku kaupunki kerran luo tällaisen kattavan kriteeristön, toiset kaupungit voivat helpommin soveltaa sitä. Euroopassa onkin varsin paljon noin puolen miljoonan asukkaan hallinnollisia kuntia.

Saattaa kuulostaa oudolta vaatia tekemään jotain sen takia, että muut seuraisivat perästä, mutta sellaista politiikan psykologia on, peruskonservatiivista. On äärimmäisen vaikea ehdottaa kunnassa jotain, mistä ei ole kokemuksia muualta. Yksikin edelläkävijä muuttaa tilannetta kovasti. Ilman parempaa tietoa uskon, että asiaa voi kysyä vaikkapa reilun kaupan aktivisteilta, jotka ovat lobanneet reilun kaupan suosimista kaupunkien hankinnoissa ennen ja jälkeen sen, kun ensimmäinen kunta Suomessa ryhtyi ”reilun kaupan kunnaksi”. (Lisättäväksi Trivial pursuitiin: tuo kunta oli Utajärvi). Eikä tämä politiikan psykologian ilmiö rajoitu Suomeen, vaikka jonkinlaisessa ilmiön tihentymässä epäilemättä elämmekin.

Tällaisella harjoituksella olisi kaksi muutakin erittäin hyvää puolta. Ensimmäinen on se, että koska tiukat hankintanormit edellyttäisivät läpinäkyvyyttä kaupungille myyvien yritysten koko tuotantoketjussa, tämä läpinäkyvyys heijastuisi yritysten toimintaan muutenkin. Lisäksi myös kaupungille jotain myymään pyrkivien yritysten olisi sopeuduttava tähän.

Toinen asia on se, että tällaisen tiukan julkisten hankintojen kriteeristön luominen merkitsisi myös julkista kannanottoa erilaisten sertifikaattien keskinäiseen paremmuuteen. Helsingin kaupunki joutuisi siis ottamaan kantaa siihen, onko esimerkiksi jokin kestävän metsätalouden sertifikaatti parempi kuin toinen. Samalla erilainen häirintä, jota esimerkiksi Paulig-yhtiö on tehnyt reilun kaupan merkkiä kohtaan lanseeraamalla kilpailevan mundo-merkintänsä, asettuisi oikeisiin puitteisiinsa. Tällainen kriteeristö siis auttaisi myös herkästi hukassa olevaa yksittäistä kuluttajaa, jolloin ”kuluttajan vastuulle” voisi parhaassa tapauksessa tulla hieman enemmän sisältöä.

Lisää kommentti lokakuu 1, 2008

Sivut

Kategoriat

Linkit

Meta

Kalenteri

joulukuu 2017
ma ti ke to pe la su
« Lok    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Posts by Month

Posts by Category